sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Viroa, Venäjää, mellakointia, reliikkejä, patsaita ja menetettyä itsetuntoa ja itseuhoa näyttämisen haluna - NATO ja eristyksiin jäävä Venäjä

Venäjän vallan kova ydin on keskittynyt Moskovan Kremliin. Presidentti Vladimir Putin on tänään ehdoton vallanpitäjä, vaikka huhutaan voimakkaasta taustajoukosta, joka "ohjailee" Putinin päätöksiä. Niin tai näin, niin Venäjän rooli toimittaa energiaa loputtomaan länsimaiseen kulutuskitaamme on tekijä, joka tekee meidät ainakin toistaiseksi nöyräksi. Virossa virolaiset ovat ottaneet sen saman roolin, mikä oli Neuvostoliiton Virossa venäläisillä. Niin ne ajat muuttuvat, muttei ihmisen luonne. Kuva on otettu Moskovan suurimman hotellin, jo kohta puretun Rossijan ylimmän kerroksen aamiaishuoneen ikkunan läpi, siksi tuo niin "onnistunut" väritys kuvassa - jossa ei ole käytetty mitään retusointia tai manipulaatiota.


Uusinta 27. huhtikuuta 2007

[ ... uutisointi levittää juuri tänä aamuna tietoa mellakoista Virossa, kuin myös Venäjän "pullistelua" länsimaille, ... kuinka asiat oikeasti ovatkaan -- -- aikaisemmat mielipidekirjoitukset tulivatkin jälleen ajankohtaisiksi. Mitä tekee entisen Neuvostoliiton ymmärtäjä, uusi ulkoministeri Ilkka Kanerva ja tunnetusti edesmenneen presidentti Urho Kekkosen luottomies ja uskottu, ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen ....? ... ]

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

__________________________________________________________
Alla kaksi ajankohtaiseksi muuttunutta mielipidekirjoitusta noin kuukauden takaa.

PRONSSIPATSAS
[ linkki erääseen selostukeen koskien kiisteltyä Viron pronssipatsastrakediaa ]

KRISTJAN PALUSALU ENGLISH SUOMEKSI
[ pronssipatsaan esikuvana oli virolainen olympiakultapainija Kristjan Palusalu ]

1.

To: Mielipidekirjoitukset
Sent: Wednesday, March 28, 2007 11:26 PM
Subject: MIELIPIDE: Vastakkainasettelut - Virossa venäläisvähemmistö - entinen valtaa pitänyt ja nyt valtaa pitävä


Virossa altavastaaja on muuttunut enemmistönä vähemmistön alistajaksi

[ ... Viro oli virolaisina pitkään altavastaajana ja nieli kiukun ja alistamisen. Nyt entinen valtaa pitänyt on ajautunut alistamiseen uuden enemmistön taholta. Kuitenkin nykyinen vähemmistö on rakentanut Viroa tavallansa omista ihanteista ja lähtökohdista - mutta asiat eivät enää kohtaa, erilleen kasvu kiihtyy? ... ]

Heti Tallinnan sataman vieressä on mahtava rappeutumassa oleva kolossi jäähalleineen ja konserttisaleineen. Betonirakennelma on muisto Neuvostoliiton ajoilta, jolloin oli vallalla aikakautinen mahtipontisuuteen perustuva tapa rakentaa ja osoittaa vahvuutta ja pysyvyyttä. Nyt tämä betonilinnoitus rapistuu hoidon puutteessa viestittäen valtaenemmistön tahdosta murenevaa aikakautta, jota ei haluta muistella, mutta halutaan muistutella.

Onko venäläisyys niin suuri uhka, uhman kohde ja koston keskipiste, että vanhan vallan momumenttiakin pitää rapistuttamalla purkaa? Mikä aiheuttaa vuosikausien vastakkainasettelun? Ihmisen elo kaikkialla on aika-ajoin tapahtuvaa vastakkainasettelua, jotta saataisiin omiin joukkoihin yhtenäisyyttä ja yhteistä kohdetta kohentamaan omaa itsetuntoa ja edesauttamaan päämäärien saavuttamista.

Virossa tapahtui laulava vallankumous ilman suurta verenvuodatusta. Muutos vanhasta oli miltei kivuton. Se oli rohkeutta, mihin pieni kansa uskalsi ottaa osaa ja johon Suomi ei reagoinut niin nopeasti kuin olisi voinut tehdä - olimme varovaisia, varjelimme omia etujamme, olimme siis pelokkaita siitä, mitä suuri ja mahtava Neuvostoliitto voisi tehdä.

Virolaiset saivat itsenäisyytensä, kuten pitikin, mutta samalla uusi enemmistö ja valta sai vähemmistön, joka elää tavallansa ja historiaansa sekä tapojaan kunnioittaen. Virolaiset ovat nostaneet elintasoaan olemalla markkinatalousmaisempia kuin konsanaan me suomalaiset. Viro kiiruhti Natoon, EU:hun ja eurotkin ovat jo nurkan takana - vauhti on ollut hengästyttävä.

Venäläiset ovat osana virolaisuutta. Heillä on uskontonsa, hartautensa, tavallansa uutteruutensa ja rikollisuutensa, kuten kaikilla muillakin kansoilla. Vastakkainasettelu on juopa, jonka vahvempi ja valtaa pitävämpi voisi hälventää yhteistyöksi. Venäläisillä on oma osansa Viron nousussa - nousussa, jossa myös pienemmille ansiotasoille on paikkansa.

Kansantalous on kaikkia tuloluokkia, kaikkia työtehtäviä ja kuluttamista kullekin ryhmälle tavallansa. Kansakunta muodostuu Virossakin kansallisuuksista. Miksi Viro haluaa näyttötarvetta vähemmistöään kohtaan? Miksi venäläinen sotilas patsaana pitää poistattaman? Miksi Tallinnan sataman rannassa olevan entisen Neuvostoliiton murenevan monumentin pitää antaa rapistua merkkinä jostain - onko se itsetunnon kiillottamista uudelle valtaa pitävälle kostoksi historian eittämättömistä vääryyksistä itse virolaisia ja virolaisuutta kohtaan.

Olisiko hyväksyntä, yhteistyö ja suvaitsevaisuus nopeampi ratkaisu yhteisiin päämääriin, joista koko Viro hakee menestystä ja hyväksyntää maailman kansojen joukosta. Vastakkainasettelu on ihmisen "inhimillisyyttä" - niin mekin kävimme jo muinoisessa Leningradissa kasvattamassa vajaamittaista itsetuntoamme "rikkauksillamme" - kaupaten kuulakärkikyniä ja naisten sukkahousuja vastineena saaden viinaa, jolle löysimme välitöntä käyttöä nostaen kansallista henkeä ylimielisyyden asenteella entistä suuruhkaamme kohtaan.

Niin me myöskin vastakkainasettelimme itseämme tuoreiden virolaisten silmien edessä 1990-luvun ensimmäisinä Viron itsenäisyysvuosina ollen pulleita isoveljiä jälleen kiilloittaen omaa itsetuntoamme juuri väärään aikaan, jolloin olisi ratkaistu läheinen yhteenkuuluvuuden tuntu "veljeskansamme" tavallisiin kansalaisiin. Niin me vastakkainasettelimme itsemme nuoreen Viron tasavaltaan, kuten he nyt vastakkainasettelevat itseään vanhoihin vallanpitäjiin, jotka on ahdettu nurkkaan vähemmistönä.

Tuntuu tutulta, ... niin mekin kuin hekin. Kansallinen tunto värjäytyy sokeuteen kokonaisuuksista ja haluttomuuteen anteeksiannosta. Ihmisyys asuu kaikkialla, on vain kysymys siitä, kuinka voimme soveltaa tapojamme ja hyväksyä erilaisuutta löytäen siitä rikkauden siemeniä moniarvoiselle kansakunnalle. Jokaiselle etsitään paikkaa hyväksynnällä ja toistemme tapojen kunnioituksella, ollen tyrkyttämättä juuri vain sitä omaa - mielestämme kaikkein parasta mallia.

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuva 1.
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436697591/ ---

Kuvateksti 1.
Tällä areenalla voisi iloita ja riemuita, ainakin 10.000 kuulijaa jollekin yhtenäisyyden ja ystävyyden bändille, paikka olisi erinomainen esiintymisestraadi.

Kuva 2.
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436741635/ ---

Kuvateksti 2.
Raha tuoksuu jo Vanhaan kaupunkiin saakka, sillä elintasorikkaat ostavat asuntonsa sieltä - se on ikäänkuin muodikkaampaa ja antaa hyvän osoituksen ostovoiman hankinnastaan.

Kuva 3.
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436677629/ ---

Kuvateksti 3.
Yhteiskunta jakaantuu myös Virossa vapaan markkinatalouden myötä - rahalla on valtaa ja rahalla pääsee. Hintataso ulottuu kohta Helsingin hintalappuihin. Kromatut linnoitukset maksavat ja kauppiaat hamuavat vuosisataisten hansalaisten tapaan kymmenyksensä hinnoista - siis voittoina, tosin voitot kasaantuvat entistä harvempiin taskuihin.

Kuva 4.
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436718702/ ---

Kuvateksti 4.
"Jumalan säde" saapuu kirkkoon pelastamaan köyhiä ja vaivaisia, näin ainakin hurskaiden ihmisten kasvoilta oli luettavissa - kuinka kaksinaamaisia osa noista kuvan palvelijoista oli, jää jokaisen omaan omatuntoon merkkinä omasta yhteydestä kunkin kaikkivaltiaaseen.

Kuva 5.
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436718740/ ---

Kuvateksti 5.
Moni kirkosta tulija osoitti huomiota köyhää kansaa kohtaan ja pieni almu ropsahti voirasiaan. Almujen pyyntö saattoi olla ainut keino syrjäytyneille ihmisille, joiden elämä on juuri yhtä arvokas kuin kuninkaiden ja presidenttienkin. Arvelisi ahneille ihmisille syntyneen omantunnon tuskia huomatessaan, kuinka maailma kohtelee meitä epätasa-arvoisesti. Köyhyys ei ole rikos, se voi olla silti kuitenkin ihmisen sielun ja omantunnon ylpeyttä lähimmäisenrakkaudesta, joka ei ole hintalappuja tarvinnut.

Kuva 6.
---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/436741667/ ---

Kuvateksti 6.
Uskontojen kirjoa, kaikille jotain, ei niin itse uskontonsa nimi, kuin se, mihin oikeasti haluaa uskoa ja turvautua - se tuo lohtua epäonneen ja yksinäisyyteen, joka jäytää niin Tallinnassa kuin Helsingissäkin - yksinasuvia on Suomen suurimmissa kaupungeissa jo 40% koko asukasmäärästä, tosin kaikki eivät tunnusta tai tunnista yksinäisyyttään, ovatpa jopa onnellisia riippumattomuudestaan. Virossa on vahva kahtiajako, niin kansallisuuksissa kuin uskonnoissakin - vaikka molempien Jumalat lienevät yksi ja sama.

............................................

Ylläoleva kuvasarjakertomus liittyy ylläolevaan kirjoitukseen, joka perustuu Tallinnan matkaan 24.-25. maaliskuuta 2007. Copyright by Ilkka Luoma 2007. Kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.
_______________________________

2.

II . mielipidekirjoitus (15. maaliskuuta 2007):

Miksi juuri vaalien alla Venäjästä löytyikin uhkaa ja vakavaa pohdintaa?

[ ... Venäjä ja Saksa tekivät energiasopimuksen kaasun toimituksesta Itämerta pitkin - se onkin nyt uhka Itämeren rauhalle. Puola vakavoitui, kun Venäjä korvaa vanhentuneita käyttökelvottomia aseita Leningradin puolustusalueella. Venäjän sukellusveneet ovatkin nyt suuri uhka, kun niitä sijoitetaan puolalaisten mukaan miltei EU:n sisämerelle ... ]

Vaalit lähestyvät. Miksi YLE - kansalaisten lupamaksuin rahoittama radio- ja televisiotoiminta - aloitti systemaattisen Nato-pohdiskelun juuri varsinaisen vaalipäivän alla. Vain Kokoomus on liputtanut Naton puolesta vastoin enemmistökansan mielipidettä. Kokoomus on galluppien mukaan nousemassa kahden suuremman sekaan, mutta halusiko YLE vahventaa karismaltaan toistaiseksi epävarman Jyrki Kataisen osakkeita julistamalla Venäjä vakavuutta ja uhkaa juuri nyt.

Tunnetusti Neuvostoliiton armeija jäi Reaganin jalkoihin tähtien sodassa. Nykyisen Venäjän armeija on vain muisto siitä 1970- ja 1980-luvun todellisesta iskukunnosta, suurin osa silloisista moderneista amerikkalaisillekkin hanttiin tarvittaessa panevista aseista on umpiruosteessa käyttökelvottomina. Entiselle suurvallalle se on kuin potenssittoman miehen mieli elämänsä haaremissa. Mainittakoon, että USA käyttää yli puolet koko maapallon asevarustelusta ylläpitääkseen maailmanpoliisi rooliaan.

Nyt Venäjästä tehdään uhkaa urakalla, apuun hälytettiin Suomen suurlähettiläät arvioinnilla huippuasiantuntijuudesta. Eilisen asiantuntemus ei sovi enää tämän päivän suurvalta- ja suurvallaksi pyrkimyspolitiikan arviointiin. Mooses Lipponen isällisesti rauhoitteli kekkosmaiseen sävyyn sopuisuutta ja harkintaa olla tekemättä hätiköityjä johtopäätöksiä. Lipponen kasvoi valtiomiesmittoihin valtansa viimeisenä päivänä.

YLE jopa ilmaisi vajaamittaisena ilakointina, että "sokeat reetat" luulevat nukkuvansa läpirauhallisen Venäjän karhun käpäläkehdossa tuuditellen rauhaa ja rakkautta maiden keskinäisyydessä. Tästäkin piti saada tölväisy enemmistökansan käsityskykyyn nykytilanteesta. Näyttäisi siltä, että suuri kansa osaakin ajatella maatiaisjärjellä huomaten, ettei Venäjällä ole mitään järkevää syytä Suomen alistamiseen. Venäläiset liikemiehet ja varakkaammat kansalaisetkin kärräävät rahaa ja ostovoimaa kovina valuuttoina suomalaiselle elinkeinoelämälle viestien haluaan tehdä kauppaa ja näyttää kykyään. Kaupallisesti aktiivinen maa ei ehdi sotia. Sitoutumaton maa saa päinvastoin erityishuomiota luotettavana kauppakumppanina ollen rajoittamatta toimiaan mihinkään sotilasblokkiin. Suomen tie vapaudessa on sitoutumattomuus ja liittoutumattomuus.

YLE hoksasi vieläpä haastatella erään Pietarin alueen oppikoulun nuorkoululaisia, joille oli sopivasti syötetty sanat suuhun jo 1990-luvun sotilasopeista, joissa Suomi kategorioitiin Nato-maaksi - olematta sitä. Meiltäkin saa tarvittaessa vaikka millaisia lausuntoja - tilauksesta. Mielenkiintoista on se, että Venäjän eittämätön voimamies Vladimir Putin ei ole koskaan näin sanonut.

Tunnetusti Putinin sana on "laki" Venäjällä. Venäjä on vahvojen johtajien maa ja he tunnetun mieluusti neuvottelevat tyylillään vahvojen vastinkumppaneidensa kanssa - muistamme Saksan Schröderin ja Putinin läheisen liiton - vaikka luulisi, että juuri nämä olisivat taistelukumppanit, tappoivathan ne toisiaan muutamia miljoonia viimeisessä tosikoitoksessa.

YLE onnistui löytämään lähes kaikesta uhkaa, vakavaa pohdintaa ja miltei vihaa - ymmärtämättä, että Venäjä hakee vain asemaansa uudessa energiasuurvaltasemassaan. Venäjä on aina ollut tsaareista lähtien Eurooppalainen suurvalta - suoraviivaisen reipas esiintyjä (myös eräät armeijan upseerit, kuten kaikissa muissakin maissa), jonka kanssa tulee toimeen kun ymmärtää, että kaikki muiden sisäiset asiat eivät kuulu meille länsimarkkinamekanismi eurooppalaisille.

Suomi on tunnetusti maa, joka laittoi suurelle Neuvostoliitolle hanttiin toisen suuren, Saksan itsekkään merkittävällä avustuksella (1944 kesä). Suomalaisten paras rauhan- ja kaupankäynnintakuu on välittömät suhteet niin Venäjälle kuin Saksaankin. EU, Saksa veturinaan, hiljalleen muodostaa eurooppalaiset voimat - irtiotto USA:sta sotilaallisesti voi tapahtua jo 10-20 vuoden kuluessa, jonka aikana USA saa pohdittavaa idän jättiläisestä - Kiinasta. Kiina ei mm. hyväksy USA:n lausuntoa toimiensa vapauteen ketä tahansa kohtaan avaruudessa, merellä ja ilmassa, jos se kokee uhkaa omalle kansakunnalleen.

Saksa ja Venäjä ovat sidotut yhteen - tässä liitossa sopuisuuden takaa historiallinen arvostus ja voima - Venäjä tuntee Saksan kyvyt ja Saksa tuntee äitivenäjän voimat ärsytettynä. Puolaiset, virolaiset, liettualaiset ja muutkin läpijuostut pelkäävät, heidät miehitettiin mennen tullen, Suomi seisoi pystyssä ja Venäjän voimamies Putin tietää erinomaisen hyvin tämän asian. Ei tarvitsisi kuin haastatella tiettyjä turkulaisia, niin he tietäisivät mikä on Putinin todellinen arvio Suomesta - sieltä ei löydy mitään Suomen valloitusintohimoa. Putin peräänkuuluttaa kauppaa ja yhteistoimintaa. Mistä YLE saa tuntumaa Venäjän uhkakuvasta Suomea kohtaan?

Suomen suurin uhka on liittyminen NATOon - meidän ei tarvitse kulkea sopulilauman mukana USA:n talutushihnassa. USA on osa uhkakuvaa koko maailmalle. Muistatteko sellaisen aikakauden viimeisen sadan vuoden aikana jolloin USA ei olisi sotimassa, ja mikä mielenkiintoisinta - se on aina tapahtunut heidän omien rajojen ulkopuolella. Syykin on selvä - USA haluaa olla maailman poliisi "vapauden ja vapaan kaupan" esitaistelijana turvaten oman raaka-aineiden, energiavarojen saannon sekä omien kauppatuotteiden vapaan kulkemisen - vaikka väkisin. USA harjoittaa jatkuvasti agressiivisesti armeijaansa päämääränä kyetä iskemään mihin tahansa maapallolle.

Suomen ja Venäjän keskinäinen, tavanomainen sekä suhteellinen sotilaallinen tasapaino on paljon lähempänä tosiaan kuin oli muinoin Vietnamin ja USA:n - muistamme kuinka koitoksessa kävi. Oman maansa puolustajat ajoivat USA:n pois isiensä mailta. USA:n kotirintama kyllästyi turhaan tapattamiseen kaukana kotoa, ilman mitään järkevää syytä. Kuinka on muuten nyt Irakissa? Mitä seuraavaksi?

USA on NATOn kiistaton johtaja. USA menetti monia poikiaan Vietnamin viidakoissa - kuolleina, rampoina, skitsoina ja huumeriippuvaisina - miltei saman määrän kuin Suomi isänmaansa puolustustaistelussa 1939-1940 ja 1941-1944. Vietnam jäi valloittamatta samoin kuin Suomi. Todellinenkaan suurvalta ei kykene murskaamaan yhteishenkeä ja puolustustaistelun motivaatiota, kun isät ja pojat ovat taistelemassa omasta vapaudestaan, perheiden puolustamisesta ja oman maansa koskemattomuudesta.

Venäjä ei ole uhka Suomelle, halusivat sitä niin Sanoma Oy:n Helsingin Sanomat, Janne Virkkusen kynällä, tai eräiden maakuntalehtien päätoimittajat. Nyt tähän kansalaisten enemmistön vastaiseen koalitioon liittyi myös verhotummin YLE - jonka kustannukset haetaan juuri sieltä kansan syvistä riveistä, jotka tavallisina kansalaisina nyt sunnuntaina ratkaisevat vedenjakajaeduskunnan kokoonpanon.

Lopuksi:

Suomen paras puolustus on vahva itsenäinen armeija. Meillä on puolustusvoimien ylläpitoon rahaa, kansalla on tahto ja nyt se pitää siirtää uudelle eduskunnalle. Armeija saakoon kaikki järkevät aseensa ja varansa, mitä se tarvitsee ylläpitääkseen uskottavaa puolustusta ja yleistä asevelvollisuutta. Armeija saakoon myös rahansa sellaisiin aseisiin ja joukkoihin, että mikä tahansa vihollinen jättää Suomen rauhaan jo suunnitteluvaiheessa - vaikka voisikin sen valloittaa, mutta liian kalliilla hinnalla. Kansakunta voi pysyä lujana ja pitää Suomen kaiken sen todellisen uhan ulkopuolella mitä neljä kirjainta - NATO - merkitsevät. Suomen tulevaisuus on suoraviivaiset kauppasuhteet mm. niin Saksaan, Venäjälle kuin huomisen uudelle supervallalle Kiinaan.

Ilkka Luoma

ilkka.luoma@keskipiste.fi
http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuva 1.:

---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263550/ --- [B0002238.JPG]

Kuvateksti 1.:

Ranskalainen Nato-kone [ Mirage ] on laskeutunut ja suomalainen [ McDonnell-Douglas ] lähdössä nousuun. Samalla tavalla Naton tähti lähtee laskuun ja suomalainen liittoutumattomuus ja sotilasliittoihin kuulumattomuus lähtevät nousuun. Kauppa pitää Suomen pystyssä ja monet suuret kauppakumppanimme arvostavat sitoutumattomuuttaamme NATO-yhteensopivuudesta huolimatta.

Kuva 2.:

---
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263582/ --- [B0002220.JPG]

Kuvateksti 2.:

Kansainvälisissä lentonäytöksissä eri maiden ilmavoimien lentäjät mittelevät taidoillaan - suomalainen hävittäjälentäjä ei häpeä minkään maan kolleegoidensa joukossa. Kuvassa amerikkalaisen Stratotanker tankauskoneen siiven alla Falconit, Miraget ja Suomen Hornetit, takana vielä kurkistelee Suomen harjoitushävittäjät Hawkit.

Kuvia saa linkkien alta käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. 2. heinäkuuta 2005, Lappeenranta. Copyright by Ilkka Luoma 2005.

Ei kommentteja: